Sinapit ja ketsupit

RUOANLAITOSSA JA MAUSTEENA

Sinappia ja ketsuppia on käytetty ruoanlaitossa ja mausteena jo monet vuosikymmenet ja vuosisadat. Ne ovat ruoka-aineksia, jotka löytyvät lähestulkoon jokaisesta keittiöstä, niin huippuravintoloissa, kuin ihan kotioloissakin. Sinappeja ja ketsuppeja on saatavilla todella monessa eri maussa ja ne on nykyään helposti tilattavissa netistä laajasta valikoimastamme. Sinappi ja ketsuppi ovat hyviä viimeistelmään esimerkiksi liha-, makkara- tai muut ateriat ja ovat todella monikäyttöisiä elintarvikkeita, todellisia kotikokin suosikkeja. Tutustu laajaan sinappi- ja ketsuppivalikoimaamme alla.

SINAPIT

Sinappi tunnetaan maustekastikkeena, jonka antiikin roomalaiset levittivät Eurooppaan Luoteis-Aasiasta nykyisen Pakistanin ja Intian alueilta. Monesti sinappia käytetään esimerkiksi lihojen, makkaroiden, hernekeiton ja joulukinkun kanssa niin levitteenä kuin lisukkeenakin ja sillä onkin rakastettu paikka monen suomalaisen sydämessä. Sinappia voidaan myös kuitenkin hyvin käyttää esimerkiksi juustojen kanssa tai majoneesien ja muiden kastikkeiden ainesosana. Sinapit ovatkin yksiä maailman monipuolisimpia mausteita ja maustekastikkeita. Sinapin valmistus on levinnyt hyvin laajalle alueelle nykyään, mutta niin ei ole aina ollut. Keskiajalla Ranskalaisella Dijonin kaupungilla oli yksinoikeus sinapin valmistukseen ja samoihin aikoihin Paavi palkkasi oman henkilökohtaisen sinapinvalmistajan, joka sai viralliseksi arvonimekseen Grand moutardier du pape:n. Nykyään maailman suurin sinapinsiementen tuottajamaa viennin mukaan laskettuna on Kanada, joka tuottaakin noin 75% maailman sinapinsiemenistä. 1700-Luvun alussa Englannissa keksittiin valmistaa sinapinsiemenistä jauhetta, joka onkin nykyään monen sinappireseptin perusta. Vaikka sinapilla onkin vanhat ja pitkät perinteet, on siitä nykyään saatavilla hyvin ainutlaatuisia ja upeita makuvaihtoehtoja lähes jokaiseen tarkoitukseen.

KETSUPIT

Ketsuppi tunnetaan tomaatista valmistettuna hapanimeläkastikkeena, joka on kuulunut ja kuuluu edelleen monen kotikokin vakioaineksiin. Tavallisimmin ketsupin aineksiin tomaatin lisäksi kuuluu etikka, suola ja sokeri, mutta ketsupille ei ole tiettyä reseptiä joten muunnelmia on todella paljon. Ketsuppi saapui Eurooppaan kauppiaiden mukana Aasiasta ja ensimmäinen tiedetty resepti, joka sisältää ketsuppia on Englannista vuodelta 1727. Siihen aikaan ketsuppi muistutti enemmän kalakastiketta kuin nykypäivän ketsuppia, sillä se valmistettiin tomaattien sijaan anjoviksesta. Tomaatteja käytettiin ennemmin koristekasvina kun ruoanlaittoon, sillä sen kypsymättömät hedelmät ovat myrkyllisiä samoin kuin kasvin vihreät osat, eikä vielä tiedetty laajalti, että kypsyneenä tomaatti on vaaraton. Uskottiin, että tomaatti tulisi aina kypsentää ja keittää ennen kuin se on syömäkelpoista. Ensimmäiset nykyaikaiset ketsupit ilmestyivät reseptikirjoihin 1800-luvun alussa. Suomessa ketsuppi alkoi yleistymään vasta 1960-luvulla, mutta sen jälkeen siitä on muodostunut lähes jokaisen tuntema maustekastike, joka sopii erityisen hyvin esimerkiksi pastaruokien kanssa tarjoiltavaksi. Ketsuppi on myös erityisen hyvä lykopeenin lähde. Lykopeenin on todettu suojaavan monelta vakavalta sairaudelta, kuten esimerkiksi monilta sydän ja verisuonitaudeilta, sekä joiltain syöviltä.

Murena Maku - Pienesti tuotettu isosti makua

Valikoimassame on vaihtoehtoja moneen eri makuun Murena Maku sarjasta. Murena Maku herkkusarjan tuotteet ovat tarkoin valikoitu pientuottajia, kotimaisuutta ja laatua vaalien. Rakkaudella ja laadusta tinkimättä valmistetut herkut sopivat loistavasti niin arjen herkkuhetkiin kuin juhlien tarjottaviksikin.

Viimeisten päälle hiottujen makujen lisäksi sarjan tuotteet on tehty silmää miellyttäviksi ja tyylikkäiksi. Pakkaukset toimivat osana keittiön sisustusta tai herkkulahjoissa näyttävyyttä tuomassa.

Näytetään tuotteet 1-1 / 1

Murena Maku Grillisinappi

Grillisinappi 210g, Murena

6,95 €
Varastossa
  • Käsintehty
  • Rehti maku
  • Sisältää Madeiraa
  • Lisäaineeton
Ostoskorisi on tyhjä

Sopimusehdot

Toimitusehdot

Verkkokaupan tuotteita myy Herkku ja Lahja Murena Oy, Salo, Suomi Y-tunnus 2393205-4

Toimitamme tuotteita koko Suomen alueelle. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.

Toimitamme tuotteet postitse suoraan tilauksen yhteydessä ilmoitettuun osoitteeseen.

Emme vastaa kuljetuksen aikana lahjapaketteihin tulleista vaurioista.

Maksutavat

Tilaukset maksetaan ostosten teon yhteydessä Checkout-maksupalvelun kautta. Käytössäsi on seuraavat maksutavat:
Verkkopankit: Nordea, Op, Säästöpanki, POP- pankki, Aktia, Danske Bank, Handelsbanken, S-pankki, Tapiola, Ålandsbanken sekä Neocard.

Kuitti / takuutodistus

Saat toimituksen mukana lähetteen, joka toimii kuittina ostoksestasi sekä mahdollisena takuutodistuksena. Alvillinen kuitti tulee tilaajalle sähköpostiin, kun tilaus on vastaanotettu.

14 päivän palautusoikeus

Tilaajalla on kuluttajasuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksensa tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön sekä se täytyy palauttaa alkuperäisessä pakkauksessaan.

Alennustuotteilla sekä elintarvikkeilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.

Palautusoikeutta ei ole, mikäli tuotetta on käytetty.

Palautuksesta aiheutuvat kustannukset jäävät asiakkaan maksettavaksi. Palautamme rahat palautetuista tuotteista suoraan asiakkaan tilille. Palautamme rahat 5-7 arkipäivän sisällä siitä, kun olemme saaneet tuotteen takaisin.

Tuotteilla ei ole 14 päivän palautusoikeuden lisäksi varsinaista erillistä vaihto-oikeutta. Mikäli tilaamasi tuote on väärän kokoinen tai muulla tavalla sopimaton, voit tehdä tuotepalautuksen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän kuluessa tilauksesta ja tilata uuden haluamasi tuotteen.

Mikäli haluat palauttaa tuotteen, lähetä ennen palautusta sähköpostilla tieto palautuksesta info@herkkumurena.fi ja täytä "Palautuslomake" mukaan.

Force Majeure

Herkku ja Lahja Murena Oy ei vastaa ylivoimaisen esteen (force majeure) aiheuttamista viivästymisistä eikä viivästyneen toimituksen aiheuttamista välillisistä haitoista. Herkku ja Lahja Murena Oy pidättää oikeuden muuttaa toimitusehtojaan. Tilaajan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.