Hyvät mausteseokset ovat varma ja helppo valinta maustaa ruoka oman mieltymyksen mukaan. Ne tarjoavat kokille mahdollisuuden saavuttaa erinomainen makuelämys, kuitenkin ilman suuria pohdintoja siitä mitkä mausteet ovat juuri oikea valinta mihinkin ruokaan. Mausteseoksia on nykyään saatavilla todella moneen ruokalajiin, aina intialaisista ruoista italialaiseen pastaan, pizzoihin ja jopa keittoihin. Mausteseokset sisältävät useimmiten juuri sellaisia aineita, jotka voisi erikseenkin lisätä ja jotka varmasti toimivat yhdessä hyvin, mutta seos on helppo ja nopea yhdistelmä saada haluttu maku aikaan. Sekoituksia, kuten chilijauhetta, curryjauhetta, Herbes de Provencea, valkosipulisuolaa ja muita maustettuja suoloja, myydään perinteisesti ruokakauppiaiden ennalta valmistamina. Monesti kotikokille ruoan maustaminen on yksi suurimmista asioista onnistuneessa ateriassa ja mausteseokset auttavat sen saavuttamisessa. Yksi perinteisimpia ja suosituimpia mausteseoksia Suomessa on viimevuosina ollut grillimauste, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi lihan, kanan, kasvisten tai makkaran kanssa ja tuo grilliruokaan uuden ilmeen. Valikoimastamme löytyykin vuoden 2013 grillimausteeksi valittua Mill & Mortarin Flaming Dust, joka on hyvä löytyä jokaisen grillaajan maustearsenaalista. Toinen ehdoton maustekaapin salainen ase on Italian Gourmet, jonka avulla saat maustettua italialaiset ruokaklassikot, kuten pizzan ja pastan aivan kuten paikalliset maustaisivat. Mausteseokset ovat erinomainen valinta niin keittiössä vasta-alkajalle, joka etsii vielä "maustajaminäänsä", mutta myös kokeneelle konkarille joka luottaa mausteseosten ensiluokkaiseen laatuun ja makuyhdistelmiin.
THE SPICE TREE
Valikoimistamme löytyy laaja valikoima laadukkaita mausteita valmistavan ruotsalaisen The Spice Treen erilaisia mausteseoksia lähes jokaiseen lähtöön. Mausteet valmistetaan Etelä-Ruotsissa lähellä Malmötä sijaitsevassa Hörbyn kylässä The Spice Treen maustetehtaassa. The Spice treen mausteet ovat todella laadukkaita ja niissä keskitytään intohimoisesti kodin ytimeen, keittiöön. Mausteet on aina valmistettu laadukkaista raaka-aineista ja tuovat ripauksen luksusta keittiöösi ja ruoanlaittoon. Yksi The Spice Treen mausteiden kulmakivistä on maustepurkkien sisustuksellisuus, joten niitä ei tarvitse piilottaa maustekaapin perukoille vaan ne voi ylpeästi pitää esillä pieninä keittiön sisustusesineinä. Käyttämällä The Spice Treen mausteita voit vamistaa, että mausteesi ovat aina ensiluokkaisia ja laadukkaita, ja The Spice Treen omistajien ja perustajien, Lindha Le Powlettin ja Stefan Erikksonin sanoin, he eivät ikinä tingi mitä tulee laatuun. The Spice Treen tarina onkin kestänyt jo yli kolme vuosikymmentä ja alkanut vuonna 1982.
MILL & MORTAR
Tanskassa vuonna 2008 perustettu Mill & Mortar valmistaa todella laadukkaita mausteita ja seuraa mausteiden elinkaarta aina maustekasvin istutuksesta ja sadonkorjuusta purkittamiseen asti. Tällä prosessilla pystytään varmistamaan, että mausteiden vaikutus ilmastoon ja ympäristöön pysyisi mahdollisimman harmittomana ekosysteemille. Lisäksi sen avulla voidaan varmistaa, että myöskään eläimet ja ihmiset tai mausteiden parissa työskentelevät työntekijät eivät kärsi prosessista. Yrityksen taustalla toimii Iben Büchert, joka perusti yrityksen Tanskaan, Itämeren rannalle Vedbækiin, jossa sijaitsee edelleen yrityksen toimitilat, toimistot ja varastot. Varmistaakseen mausteidensa ensiluokkaisen laadun Mill & Mortarin mausteet ovat käsin istutettu ja käsin poimittu. Tuotteet on pakattu todella tyylikkäisiin metallisiin rasioihin, jotta mausteiden maku pysyisi mahdollisimman pitkään hyvänä. Suurin osa Mill & Mortarin mausteista ovat luomua. Maustepurkit voi säilyttää maustekaapissa ja ovat muotonsa ansiosta kätevä säilyttää, mutta myös sopivat hyvin keittiön sisustusesineiksi. Mill & Mortarin mausteseokset eivät sisällä ylimääräistä suolaa ja ne on suunniteltu kaikille keittiön mestareille aina ammattikokista kotikeittiön sankareille. Mill & Mortarin mausteseoksien tavoitteena onkin, että jokainen ruokaa valmistava saisi aikaan mahdollisimman laadukasta ja maistuvaa ruokaa käyttämättä siihen valtavasti aikaa. Se tekee mausteseoksista erinomaisen valinnan lähes jokaiselle.
Fajitas -mausteseos vie makumatkalle suoraan Meksikoon! Paprikaa, sipulia ja yrttejä sisältävät mauste sopii loistavasti fajitasten sekä muiden meksikolaisten ruokien maustamiseen.
French Fry -mausteseos viimeistelee ranskalaiset perunat ja sopii loistavasti muidenkin perunaruokien maustamiseen. Täyteläinen makuelämys yhdistelee yrttejä, paprikaa ja sipulia.
Monikäyttöinen chilimylly sopii niin liha- kuin kasvisruokien maustamiseen.
Väriltään tummankeltainen Yellow amazon-lajikkeen chili on maultaan keskitulinen, makeahko ja hedelmäinen. Tulisuutta mittaavassa scovillen asteikossa amazon on n. 50 000 - 70 000 scovillea.
Pullon korkissa on mylly jolla saa helposti chilihiutaleet hienonnettua.
Saat toimituksen mukana lähetteen, joka toimii kuittina ostoksestasi sekä mahdollisena takuutodistuksena. Alvillinen kuitti tulee tilaajalle sähköpostiin, kun tilaus on vastaanotettu.
14 päivän palautusoikeus
Tilaajalla on kuluttajasuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksensa tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön sekä se täytyy palauttaa alkuperäisessä pakkauksessaan.
Alennustuotteilla sekä elintarvikkeilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.
Palautusoikeutta ei ole, mikäli tuotetta on käytetty.
Palautuksesta aiheutuvat kustannukset jäävät asiakkaan maksettavaksi. Palautamme rahat palautetuista tuotteista suoraan asiakkaan tilille. Palautamme rahat 5-7 arkipäivän sisällä siitä, kun olemme saaneet tuotteen takaisin.
Tuotteilla ei ole 14 päivän palautusoikeuden lisäksi varsinaista erillistä vaihto-oikeutta. Mikäli tilaamasi tuote on väärän kokoinen tai muulla tavalla sopimaton, voit tehdä tuotepalautuksen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän kuluessa tilauksesta ja tilata uuden haluamasi tuotteen.
Mikäli haluat palauttaa tuotteen, lähetä ennen palautusta sähköpostilla tieto palautuksesta info@herkkumurena.fi ja täytä "Palautuslomake" mukaan (toimitettu sähköpostiin).
Maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.
Force Majeure
Herkku ja Lahja Murena Oy ei vastaa ylivoimaisen esteen (force majeure) aiheuttamista viivästymisistä eikä viivästyneen toimituksen aiheuttamista välillisistä haitoista. Herkku ja Lahja Murena Oy pidättää oikeuden muuttaa toimitusehtojaan. Tilaajan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.